Yhdyskuntasuunnittelu
Yhdyskuntien ja ympäristön suunnittelulla voidaan vaikuttaa rikollisuuteen ja turvallisuuteen. Tämä koskee kaupunkialueiden kaavoitusta, jolla määrätään ulkoiset puitteet alueen käytölle ja sitä käyttävien ihmisten vuorovaikutukselle. Se koskee myös yksittäisiä rakennuksia ja niiden pihoja ja pysäköintialueita sekä julkisia tiloja kuten katuja ja toreja ja puistoja. Niiden ulkoisista ominaisuuksista osaltaan riippuu, kuinka todennäköisesti niissä tapahtuu rikoksia ja kuinka turvalliseksi ihmiset ne kokevat.
Kaavoituksella on taattava riittävä monipuolisuus alueiden käytössä. Kaupunkirakenteen, jossa alueet ovat erikoistuneet vain yhteen käyttöön (asumiseen, työntekoon, kulutukseen tms.), on todettu lisäävän rikollisuutta ja turvattomuutta. Toiminnallisesti monipuolista kaupunkirakennetta perustelee myös se, että niillä on toimintaa eri vuorokauden aikoina, jolloin sosiaalinen kontrolli ehkäisee rikollisuutta.