Turvallisuussuunnittelun tulisi heijastaa paikallisia prioriteetteja – sitä mikä kunnissa ja alueella koetaan tärkeäksi.

Useat saatavilla olevat koti- ja ulkomaiset turvallisuussuunnittelun mallit ja suositukset on laadittu kaupunkeja silmällä pitäen. Erityisesti Hyvät käytännöt –termi on tullut suosituksi turvallisuussuunnittelusta puhuttaessa. Nämä ovat käytäntöjä, joiden tehokkuus turvallisuussuunnittelussa on todistettu arviointitutkimuksella. Laadukkaan arvioinnin ja tehokkuuden lisäksi yhtenä tärkeänä kriteerinä on pidetty hyvän käytännön, yleisesti ottaen hankkeen, toistettavuutta muuallakin. Paikallisia hankkeita koskevat hyvät käytännöt ovat kuitenkin pääsääntöisesti kohdistuneet kaupunkialueille. Toisaalta, vaikka tiettyä hyvää käytäntöä olisikin testattu menestyksekkäästi maaseutumaisella alueella, ovat maaseutumaiset alueet hyvin erilaisia keskenään. Harvaan asuttuja alueita yhdistää pieni asukasluku ja alhainen väestöntiheys, mutta siihen näiden alueiden yhtäläisyydet yleensä loppuvatkin. Olisi virhe yleistää, että on olemassa tyypillinen maaseutumainen kunta, sillä harvaan asutut alueet eroavat toisistaan alueellisista, sosioekonomisista, väestöllisistä ja kulttuurisista tekijöistä. Näin myös turvallisuussuunnittelussa tulee olemaan vaihteluja kuntien välillä. Tätä väitettä tukee Heiskasen et al. (2003) Rikollisuus kunnissa –tutkimus. Tämä tarkoittaa sitä, ettei yhdellä maaseutumaisella alueella menestyksekkäästi toiminut hyvä käytäntö välttämättä toimi samalla menestyksellä toisella maaseutumaisella alueella Suomessa. Hyvien käytäntöjen ja toisten alueiden turvallisuussuunnitelmista saatuihin ideoihin tulisikin aina suhtautua varauksella ja selvittää tarkkaan niiden toteutumiskelpoisuus omalla alueella ennen niiden toteuttamista omissa hankkeissa.