Nuoret ja päihteet
Paikallinen alkoholipolitiikka: Pakka-hankkeen loppuraportti
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 5/2009. Raporttiin on koottu vuosina 2004–2007 toteutetun Paikallinen alkoholipolitiikka -hankkeen keskeisimmät tulokset. Tavoitteena oli kehittää alkoholihaittojen ehkäisyyn paikallinen yhteistyömalli, jossa keskeistä on alkoholijuomien saatavuuden sääntely. Osassa II kuvataan laajaan yhteistyöhön perustuva toimintamalli. Hankkeen
aktiivisia toimijoita olivat viranomaiset, ravintolat, vähittäiskauppa, nuoret ja heidän vanhempansa, median edustajat, vapaaehtoistoimijat ja välillisesti myös kaikki seudun asukkaat. Lisäksi raportin tässä osassa eritellään koordinaattorien avainroolia ja yhteistyötä tutkijoiden ja kehittäjien kanssa. Osassa III esitellään arviointitutkimuksen tulokset.
|
Ehkäisevää huumetyötä - nuorten työpajoilla kehittävän hankkeen loppuraportti
STM: Selvityksiä 2006:5. Nuorten työpajatoiminta tukee nuorten ammatillisia valmiuksia rakentamalla siltaa koulutuksen ja työelämän välille. Hankkeen tavoitteena oli kehittää ehkäisevää huumetyötä nuorten työpajojen ja kuntien kanssa.
Harhojen purkaminen vähensi nuorten riskikäyttäytymistä
Haaste 1/2007. Innovatiivinen Tanskan hanke ”Ringsted Forsøget” voitti Euroopan rikoksentorjuntapalkinnon 2006. Kokeilussa annettiin kouluikäisille tietoa kyselytutkimusten ja keskustelujen avulla tupakoinnin yleisyydestä. Nuorten käsitykset muiden nuorten riskikäyttäytymisen yleisyydestä muuttuivat totuudenmukaisemmaksi ja itse riskikäyttäytyminen, rikollisuus ja ilkivalta mukaan lukien, vähentyi selvästi.
Keravalla päättäjäisriehaa hillitään päihteettömällä toiminnalla
Haaste 4/2006. Suomen ehdokas vuoden 2006 Euroopan rikoksentorjuntapalkinnon saajaksi on Keravan koulujen päättäjäisviikonlopun katutapahtuma. Vuonna 2002 ensimmäisen kerran järjestetystä Katujen yöstä on muodostunut jokavuotinen käytäntö, joka pitää sisällään mm. katusählyä, makkaranpaistoa ja ilmaiskonsertin. Lisäksi vanhemmat ja järjestöt partioivat kaduilla aamuyöhön ja poliisi tehostaa valvontaansa. Toiminnalla on ollut hillitsevä vaikutus nuorten juhlintaan.
Nuorten huumeiden käyttäjien puhuttelu. Huomioita käytännöstä
OPTL:n tutkimustiedonantoja 70. 2006. Tässä raportissa kuvataan puhutteluja käytännön tasolla ja selvitetään miten nuoria hallitaan puhutteluissa.
Nuorten huumehoidon kehittämishanke - Huopa-perhekurssi. Loppuraportti
A-klinikkasäätiö. Monistesarja nro 57, 2007. Huopa-perhekurssit suunnattiin huumeita käyttäneelle nuorelle ja hänen vanhemmilleen.
Nuorten päihdehäiriöiden hoito
KTL 2005. Tässä oppaassa pyritään antamaan nuorten kanssa työskenteleville aikuisille ajankohtaista tietoa nuorten päihdehäiriöiden hoidosta. Aineistossa pyritään valottamaan pääsääntöisesti niitä erilaisia psykososiaalisia hoitomuotoja, joista on paras tutkimuksellinen näyttö.
Nuorten päihdehäiriöiden ja samanaikaisten muiden mielenterveyshäiriöiden arviointi ja hoito
KTL 2007. Nuorista arviolta 20-25% kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä ennen aikuisikää. Monien mielenterveyden häiriöiden ilmaantuminen ensi kertaa ajoittuu juuri nuoruuteen ja psykiatristen häiriöiden esiintyvyys onkin nuorilla kaksinkertainen lapsiin verrattuna.
Nuorten päihdehäiriöiden varhaistunnistaminen: tietoa nuorten kanssa työskenteleville aikuisille
KTL 2005. Tällä oppaalla pyritään auttamaan nuorten kanssa työskenteleviä aikuisia päihdeongelmien varhaisessa tunnistamisessa.
Voitto kotiin – Tutkimus ennalta ehkäisevän päihdetyön Voitto kotiin –projektista
Nuorten puolesta ry. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisusarja. 2005.
Marko Raitasen tutkima projekti on kokeiluhanke, jossa kehitetään ehkäisevän päihdetoiminnan menetelmiä sekä yhteistyökäytäntöjä koko perheen parissa tehtävään työhön.