Syrjäytyminen
Homma hanskaan - nuorten kuntoutuskokeilun arviointi
STM: Selvityksiä 2004:5. Arviointiraportissa arvioidaan nuorten kuntoutuskokeilussa mukana olleiden projektien hyviä käytäntöjä sekä esitetään kuntoutuskokeilusta saatuihin käytännön kokemuksiin pohjautuva ideaalimalli nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
Jokelan koulusurmat 7.11.2007. Tutkintalautakunnan raportti
Jokelassa tapahtui 7.11.2007 surmatyö, jossa lukiolainen ampui koulukeskuksessa kahdeksan henkilöä ja itsensä. Koulusurmat olivat monisyinen ja monipolvinen tapahtuma ja samalla tahallinen rikollinen teko, joka oli murhan tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla suunnitelmallinen. Koulusurmien tekijän syrjäytyminen oli erityislaatuista, mikä oli seurausta useista osatekijöistä. Keskeiset mahdollisuudet syrjäytymisen ehkäisyyn on perheillä, kasvatuksella ja kouluyhteisöillä, mutta myös muulla yhteiskunnalla, nykyisin lisäksi internet-ympäristöllä. Koulusurmia ennaltaehkäisevässä työssä on toteutettava samanaikaisesti useita ratkaisuja, joista osa vaatii pitkän ajan. Tutkintalautakunta esittää koulusurmien todennäköisyyden vähentämiseksi ja niiden aiheuttamien vahinkojen pienentämiseksi 13 suositusta, joista moni liittyy syrjäytymisen ehkäisyyn.
Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma : Löytyykö huono-osaisuuden syy koulusta vai oppilaasta?
Sitran raportteja. 2007. Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten syrjäytymiseen liittyviä riskitekijöitä sekä oppilaan persoonallisuuden että koulujärjestelmän rakenteen näkökulmista. Tutkimuksesta kävi ilmi, että persoonallisuuserot selittävät merkittävän osan siitä, että joidenkin oppilaiden koulumenestys jää selvästi alle heidän motivaatio- ja osaamistasonsa.
Nuorisolaki (27.1.2006/72)
Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja.
Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen.
Ota oppi – malli. Nuorten tukeminen perusopetuksesta jatko-opintoihin
STM: Työryhmämuistioita 2005:14. Mallin tavoitteena on moniammatillisen työn avulla ehkäistä nuorten syrjäytymistä.
Suomen Kuntaliiton Kasvatus tulevaisuuteen hanke
Hankkeessa kehitettiin uusia yhteisöllisiä ja toimivia kasvatuskäytäntöjä. Hanke on päättynyt 31.12.2005. Hankkeen loppuraportti löytyy tästä linkistä.
Suomen Kuntaliiton Kasvatus tulevaisuuteen (KASTU) -hankkeen tarkoituksena oli lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia yhteisöllisesti vanhemmuutta vahvistamalla.
Vanhemmuutta oli tarkoitus vahvistaa lisäämällä vanhempien osallisuutta ja vertaistukea, mutta sen rinnalle tarvittiin myös tiiviimpää viranomaisten
poikkihallinnollista yhteistyötä sekä vanhempien ja viranomaisten keskinäistä yhteistyötä. Lisäksi oli tarve tehostaa entisestään lasten ja nuorten osallisuutta ja siten myös ehkäistä syrjäytymistä.
Vanhemmuus ja toimiva viranomaisyhteistyö - lasten ja nuorten syrjäytymisen ennalta ehkäisyn avaimet
Sisäasiainministeriö 45/2007. Selvitys viranomaisten yhteistyöstä lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja rikosten ja häiriöiden ennalta estämiseksi. Raportti sisältää myös mm. kehittämisehdotukset yhteistyön parantamiseksi valtakunnallisesti.
Varhainen puuttuminen: mahdollisuus nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä
STM: Selvityksiä 2004:7. Selvitys perustuu kuntoutuskokeilusta saatuihin kokemuksiin ja erityisesti kokeilun kahteen alueelliseen hankkeeseen.