Asukkaat
Valtion perustehtäviin kuuluu huolehtia yhteiskunnan sisäisestä turvallisuudesta. Tässä valtion on kuitenkin tukeuduttava kansalaisyhteiskuntaan: kestävä valtion sisäinen turvallisuus ei ole mahdollinen ilman, että oikeusjärjestys ja sen ylläpitämisestä vastaavien viranomaisten toiminta koetaan legitiimiksi, ts. niillä pitää olla väestön vankka tuki ja luottamus. Turvallisuus riippuu viime kädessä aina kansalaisyhteiskunnasta.
Asukkaat pitäisi saada mukaan asuinympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä edistävään toimintaan. Kysymys on hyvin samanlaisesta asiasta kuin kansalaisaloitteellisuudessa ja osallistumisessa asuinalueen muuhunkin kehittämiseen. Englantilaisten arviointitutkimusten mukaan turvallisuussuunnitelmien alaisten hankkeiden onnistumisen todennäköisyys kasvaa suoraan suhteessa asukkaiden ja palvelujenkäyttäjien, kuten alueella työskentelevien tai asioivien henkilöiden osallistujamäärään. Koska paikallisilla asukkailla on hyvät tiedot alueen turvallisuusongelmista, tulisi turvallisuussuunnittelussa kiinnittää huomiota yhteisön näkökulmaan. Toisin sanoen, selvitetään mitä alueella parhaillaan tapahtuu ja mitkä asiat paikalliset asukkaat mieltävät turvallisuusongelmiksi ja millaisia ehdotuksia heillä on alueen elämänlaadun parantamiseksi. Asukkaiden osallistuminen luo myös sosiaalista yhteenkuuluvuutta.
Paikallisiksi intressiryhmiksi voidaan laskea mm. asukkaat, lapsiperheet, autoilijat, vanhukset, rikolliset, eläinten omistajat, työssäkäyvät, työttömät, seksuaalisten vähemmistöjen edustajat, etniset ryhmät jne. Yhteisöjä ei siis tulisi käsitellä yhtenä kokonaisuutena, vaan tulee ottaa huomioon yhteisön sisällä toimivien intressiryhmien välillä esiintyvät ristiriidat. Yhteisöissä voidaankin nähdä monien eri yhteisöjen päällekkäisyys, kuten palveluntuottajat, taloudelliset yhteisöt, ikäryhmät, etniset ja uskonnolliset yhteisöt (myös ala-yhteisöt – esim. naisten näkökulma saattaa poiketa miesten näkökulmasta), joilla on omat turvallisuuteen liittyvät prioriteettinsa, jotka saattavat usein olla ristiriidassa toistensa kanssa. Tämän vuoksi konsultaation (esim. kyselytutkimukset) tulisi olla tarpeeksi kattavaa.
Asukasaktiivisuus voi kuitenkin saada muotoja, joissa vahvoilla asuinalueilla ryhdytään syrjimään kaikenlaista poikkeavuutta ja ongelmiksi koetut ilmiöt ja ihmiset häädetään asumaan muualle. Tällainen johtaa sosiaaliseen yksipuolistumiseen, joka lisää turvattomuutta. Siksi olisi tärkeätä, että asukasaktiivisuudessa periaatteellisesti sitouduttaisiin olemaan käyttämättä ongelmien hoidon menetelmänä poissulkemista, ja julkisen vallan on estettävä näin suuntautunut toiminta.
Paikallisten asukkaiden erilaisia osallistumismahdollisuuksia on kuvannut mm. Sherry Arnstein kehittämällään
Tikapuut-mallilla.
Arnsteinia ehkä hieman yksinkertaisemmin aihetta käsittelee David Wilcox (
linkki ), joka jakaa yhteistyön paikallisten intressiryhmien välillä 5 vaiheeseen:
- tiedottaminen (ota tai jätä, ei haluta palautetta)
- paikalliset neuvottelut (ihmisille annetaan rajoitettu mahdollisuus vaikuttaa). Näitä ovat mm. asukaskyselyt
- Yhdessä päättäminen (kuunnellaan ihmisten ideoita omien ehdotusten lisäksi).
- yhdessä toimiminen (päätetään ja toimitaan yhdessä, yhteinen visio, luottamus).
- Paikallisten aloitteiden tukeminen
Kansalaisaktiivisuus rikoksentorjunnassa
Kansallisen rikoksentorjuntaohjelman kappale 7.
